Henrik Rasmussen
Nordic Managing Director (CEO)
Noustuaan SAP:n Pohjoismaiden toimitusjohtajaksi ja Pohjoismaiden johtoryhmän puheenjohtajaksi Henrik Rasmussen on pyrkinyt ylläpitämään yrityksen vakaata kasvua ja vahvistamaan sen asemaa alueen markkinajohtajana.
Henrik vastaa kaikista Pohjoismaiden ja Baltian kenttätoiminnoista 550 työntekijän alueorganisaatiossa, ja hänen tehtäviinsä ovat kuuluneet liiketoimintastrategian hienosäätö ja sisäisen organisaation mukauttaminen paikallisiin tarpeisiin. Hän on pyrkinyt tuomaan lisäarvoa SAP:n asiakkaille, ja tässä yhteydessä tukena ovat olleet maailmanlaajuiset parhaat käytännöt.
Ennen kuin Henrik aloitti SAP:n Pohjoismaiden toimitusjohtajana, hän johti SAP Denmarkia seitsemän vuotta (1997–2004) ja kaksinkertaisti toimikaudellaan sekä työntekijöiden määrän että liikevaihdon. Tänä aikana SAP Denmark vakiinnutti asemansa yritysten liiketoimintasovellusten markkinajohtajana solmimalla strategisia yhteistyösopimuksia ja kumppanuuksia asiakkaiden kanssa. Henrik toimi myös tärkeimpänä aloitteentekijänä ja edistäjänä merkittävässä muutosprosessissa, jossa yritys siirtyi tuotelähtöisestä asiakaslähtöiseen sovellustarjontamalliin.
Henrikin ura SAP:llä alkoi jo vuonna 1991. Hän on toiminut Tanskan ja Norjan myyntipäällikkönä sekä kaikista neljästä Pohjoismaasta vastaavana myyntijohtajana.
Ennen siirtymistään SAP:n palvelukseen Henrik työskenteli IBM:llä, joka on yksi SAP:n maailmanlaajuisista kumppaneista.
Henrik Rasmussenilla on ylempi korkeakoulututkinto konetekniikasta ja liikkeenjohdosta.
Karen Nielsen
Nordic Sales Director, Large Enterprises
Karen Nielsenin tehtävä on varmistaa SAP-ratkaisujen myynnin kasvaminen suurille yrityksille Pohjoismaissa nykyisille ja uusille asiakkaille. Hän tuntee Pohjoismaiden yksityisen ja julkisen sektorin perinpohjaisesti.
Karenilla on lähes 27 vuoden kokemus IBM:ltä. Hänellä on runsaasti kokemusta myynnin, ERP-järjestelmien ja ulkoistamisen kansainvälisistä johtotehtävistä sekä yrityskaupoista. Hän toimi SAP-konsultointiyritys MAS:n toimitusjohtajana, kun IBM osti sen. Hänellä oli keskeinen tehtävä Maersk Data -yrityskaupassa. Myöhemmin hän vastasi myynnistä ja toimituksista A. P. Moller - Maerskille. Yrityskauppojen lisäksi hän on osallistunut useisiin sisäisiin muutosjohtamisprojekteihin, kuten siirryttäessä myymään tuotteiden sijasta ratkaisuja.
Karen on osallistunut myös IBM:n johdon kouluttamiseen. Hän toimi IBM Women’s Leadership Council -neuvoston puheenjohtajana ja on toiminut monen yritysjohdon koulutusta saavan mentorina. IBM:llä ollessaan hän teki yhteistyötä useiden saksalaisten pankkien ja vakuutusyhtiöiden kanssa..
Karen on opiskellut Yhdysvalloissa ja Kööpenhaminan kauppakorkeakoulussa. Hänellä on maisterin tutkinto pääaineenaan strateginen johtaminen ja markkinointi.
Dan Ahlstedt
Nordic Chief Operational Officer
Dan Ahlstedt aloitti SAP:llä vuonna 2003 ja toimii nyt Pohjoismaiden operatiivisena johtajana.
Uudessa tehtävässään hänen vastuullaan on varmistaa, että SAP:n Pohjoismaiden ja Baltian organisaatio tekee läheistä yhteistyötä yrityksen myyntiorganisaation ja kumppaneiden kanssa. Danin vastuualueeseen kuuluvat markkinoinnin, sovellusten ja kumppanuuksien hallinta, myyntitoiminnot, liiketoiminnan suunnittelu sekä yleinen valvonta. Hän on SAP Finlandin hallituksen jäsen.
Aiemmin Dan vastasi mid-market-toimintojen hallinnasta Pohjoismaissa ja Baltian alueella. Hän on toiminut myös SAP Finlandin toimitusjohtajana.
Tietotekniikka- ja viestintäalan johtava suomalainen viikkolehti TiVi on nimennyt Danin yritysohjelmistomarkkinoiden johtavaksi vaikuttajaksi Suomessa. TiVin antama tunnustus perustui suomalaisille tiedotuspäälliköille vuosina 2005–2006 esitettyyn kyselyyn.
Danilla on 15 vuoden työkokemus tietotekniikkasovellusten jakeluun erikoistuneesta Tech Data Corporationista, jossa hän toimi useissa tehtävissä, kuten EMEA-alueen markkinoinnista vastaavana varajohtajana, Tech Data Internationalin toimitusjohtajana sekä Suomen, Baltian ja Venäjän alueen toimitusjohtajana.
Dan Ahlstedtilla on ylempi korkeakoulututkinto markkinoinnista.
Maj Britt Andersen
Nordic HR Director
Maj Britt Andersen toimii SAP Groupin Pohjoismaiden henkilöstöjohtajana. Tässä tehtävässä hänet palkittiin parhaana tanskalaisena henkilöstöjohtajana vuonna 2005. Arvostetun palkinnon myönsi Tanskan henkilöstöjohtajien liitto PID työstä henkilöstöhallinnon muuttamiseksi liiketoiminnan todelliseksi tueksi.
Maj Britt on ollut SAP:n Pohjoismaiden johtoryhmän jäsen vuodesta 2004 lähtien, ja hänen vastuullaan ovat strateginen suunnittelu, organisaation kehittäminen ja mukauttaminen sekä osaamisen ja suorituskyvyn hallintaprosessit. Hän kuuluu myös EMEA-alueen henkilöstöhallinnon johtoryhmään ja toimii EMEA-alueen henkilöstöhallinnon liikekumppanuuksista vastaavana varajohtajana. Tässä tehtävässä hänen vastuullaan ovat henkilöstöhallinto, rahoitus ja taloushallinto.
Ennen kuin Maj Britt aloitti Pohjoismaiden henkilöstöjohtajana, hän toimi vastaavassa tehtävässä Tanskan SAP-organisaatiossa. SAP:n palveluksessa hän aloitti vuonna 2003 toimittuaan sitä ennen seitsemän vuoden ajan Accenturen liiketoimintakonsulttina. Accenture kuuluu SAP:n maailmanlaajuisiin kumppaneihin.
Maj Britt Andersenilla on ylempi korkeakoulututkinto kansainvälisestä liikkeenjohdosta ja organisaatiokäyttäytymisestä.
Henrik Hasselbalch
Nordic Field Services Director
Henrik Hasselbalch aloitti SAP:n palveluksessa Tanskan konsultointijohtajana vuonna 2002. Tuona aikana konsultointipalvelumarkkinoilla oli käynnissä voimakkaita muutoksia.
Asiakkaat ovat alkaneet keskittyä ennenkokemattomalla tavalla investointien nopeaan tuottoon, ja he haluavat vahvoja konsultointipalveluja kustannuslaskennan sekä projektin- ja muutoksenhallinnan aloilla. Henrik mukautti ensin Tanskan ja sitten Pohjoismaiden ja Baltian konsultointiliiketoiminnan vastaamaan näitä tiukentuneita vaatimuksia.
Vuonna 2004 Henrik nimitettiin Pohjoismaiden ja Baltian kenttäpalvelujohtajaksi, joka vastaa sekä konsultointi- että koulutuspalveluista. Hän on Pohjoismaiden johtoryhmän ja EMEA-alueen palveluista vastaavan johtoryhmän jäsen.
Henrik on toiminut Oraclen myyntijohtajana ja konsultointipäällikkönä sekä Price Waterhousen johtotehtävissä, joten hänellä on laaja kokemus sovellusten myynnistä ja myyntiä edeltävästä konsultoinnista.
Henrik Hasselbalchilla on ylempi korkeakoulututkinto liikkeenjohdosta ja tietotekniikasta.
Jørgen Bo Johansen
Nordic Chief Financial Officer
Jørgen Bo Johansen aloitti SAP:llä vuonna 2001 Pohjoismaiden talousjohtajana ja Pohjoismaiden johtoryhmän jäsenenä.
Hänellä on keskeinen rooli paikallisjohtajien tukijana taloushallinnon paikallisen infrastruktuurin uudistamisessa ja kehittämisessä. Jørgen Bon vastuulla ovat rahoitus ja taloushallinto, riskienhallinta sekä oikeudelliset kysymykset.
Ennen kuin Jørgen Bo siirtyi SAP:lle, hänen työnantajanaan oli 11 vuoden ajan maailmanlaajuinen suunnittelu- ja rakennusyritys FLS Group. Viimeiset kuusi vuotta hän toimi FLSmidth Fuller Engineering -konsernin talousjohtajana ja varatoimitusjohtajana. Konserniin kuuluu 80 yritystä ja 4 000 työntekijää, ja sen liikevaihto on 8 miljardia Tanskan kruunua. Talousjohtajan ja varatoimitusjohtajan toimien ohella Jørgen Bo vaikutti myös useiden FLS Groupin omistamien yritysten hallituksissa.
Jørgen Bo Johansenilla on ylempi korkeakoulututkinto rahoituksesta ja liikkeenjohdosta.
Niels Theilmann Møller
Nordic SME Director
Niels Theilmann Møller johtaa SAP:n työtä pienten ja keskisuurten asiakkaiden ja kumppanien parissa Pohjoismaissa ja Baltiassa.
Niels aloitti SAP:llä vuonna 2006 SAP:n SME-ryhmän jäsenenä. Ennen siirtymistään SAP:n palvelukseen Niels toimi Navisionissa DS 2001 -tytäryhtiön toimitusjohtajana. Tässä tehtävässä hän vastasi liiketoiminnan maailmanlaajuisesta kehittämisestä kehittyvillä markkinoilla. Vuonna 2001 Navision myytiin Microsoftille ja Niels nimitettiin kuluttajista, sekä pienistä ja keskisuurista asiakkaista ja kumppaneista vastaavaksi aluejohtajaksi. Vastuualueena oli 20 maata ja 18 tytäryhtiötä Keski- ja Itä-Euroopassa. Vuonna 2005 hän otti vastuulleen suurten yritysasiakkaiden liiketoiminnan EMEA-alueella.
Niels aloitti uransa A.P. Moller - Maerskin palveluksessa, ja hänen tehtäviinsä kuuluivat tuolloin kansainväliset tilaukset ja kumppanuuksien luominen japanilaisten, eteläkorealaisten ja yhdysvaltalaisten yritysten kanssa.
Nielsillä on ylempi korkeakoulututkinto markkinoinnista ja liikkeenjohdosta.